Kuin munankuoren sisällä tai lentoon lähdössä

Joskus se, mitä haluaisi tehdä tai saada aikaiseksi, on vaikeasti viestittävissä. Ei osaa oikein itse sanoittaa ajatuksiaan, saati kertoa niitä toisille. Omassa työssäni koen aika ajoin näitä tilanteita tai oikeastaan ne ovat useimmiten vähän pidempiä vaiheita. Muistan sanoneeni joitain vuosia sitten omalle työnohjaajalleni, että oloni on kuin liian pienen munankuoren sisällä olevalla linnunpoikasella. En meinaa mahtua enää kotelooni, mutta en myöskään saa sitä lyötyä rikki. Olen kuoren sisällä jo niin ahdingossa, että en pysty enää oikomaan itseäni, saati saamaan ääntäni kuuluville. Olo oli kaikin puolin tukala. Jotain oli syntymässä, mutta se ei ollut helppoa. Jossain vaiheessa mielikuvani muuttui: koin seisovani korkean rakennuksen ikkuna-aukossa, valmiina lentämään (ja ei, en harkinnut ikkunasta hyppäämistä!). Linnunsiipeni olivat kasvaneet ja ne vain odottivat sitä, että levittäisin ne koko mittaansa, ottaisin tuulta alle ja antaisin mennä. Jostain syystä niin ei kuitenkaan mielikuvissani koskaan tapahtunut ja jäin ikkuna-aukkoon ihmettelemään, milloin olisin valmis. Kuulostaako tutulta?

Molemmat mielikuvani voivat varmasti kertoa useista eri asioista ja ajattelen, että mielikuvavaiheet ovat tärkeitä, jonkinlaisia käännekohtia. En ole mikään mielikuva-asiantuntija, mutta sen tiedän, että olen usein niiden äärellä kokenut voimakasta turhautumista: tunnetta siitä, että minä olisin jo valmis tulemaan pois kuoren sisältä, että hautomisaika on jo päättynyt ja että siipeni kantaisivat. Ja silti olen jäänyt paikoilleni, liian pieneen tilaan ja jättänyt siipeni testaamatta. Mielenkiintoista lienee myös se, että kaksi suurinta pelkoani ovat ahtaan ja korkean paikan pelot… (Näiden fobioiden tarkemman analysoinnin jätän suosiolla jollekin viisaammalle.)

Liitän edellä kertomani mielikuvat myös vaikeuteen kuvata sekä itselle että toisille sitä työtä, mitä kouluttajana, organisaatiokonsulttina ja työnohjaajana teen ja niitä asioita, joita osaan ja joita haluan työssäni edistää. Markkinointikielellä puhutaan tuotteistamisesta, asiakkaiden tarpeisiin vastaamisesta ja lisäarvon tuottamisesta. Olen pohtinut, että kun en yksin osaa pukea kaikkia asioita sanoiksi, osaisiko joku toinen tehdä tätä työtä kanssani? Olen lähtenyt alkuvuonna 2017 viemään asiaa eteenpäin ja etsimään sitä varten itselleni kehittämiskumppania. Oma työnohjaukseni kulkee siinä rinnalla vähintään yhtä tärkeänä. Luulen (ja toivon), että ihminen sokeutuu itselleen ja tarvitsee toisia ”peileiksi” nähdäkseen kirkkaammin: jokainen meistä hyötyisi sellaisista kanssakulkijoista, jotka sanoisivat, että tule vain jo pois sieltä kuoresta, levitä siipesi ja anna mennä!

Myös oma työni on asiakkaitteni suuntaan mitä suurimmassa määrin peilaustehtävä. Ja peilatessani itseäni ja omia ajatuksiani, saan lisätyökaluja peilaustyöhön asiakkaitteni kanssa. Joku on joskus sanonut, että konsultin asiakas pääsee juuri niin pitkälle kuin konsulttikin on itsensä kanssa päässyt. Tai kollega Peter Peitsalon sanoin: ”Johtajuutta oppii parhaiten ihmiseltä, jolla on itsellään sisäistettynä riittävän hyvä johtajuus”.

Jos tarvitset/te apua työyhteisössänne tai itsellesi, otathan yhteyttä! Peilaillaan ja kasvetaan yhdessä. Ja jossain vaiheessa sitten jo lennetäänkin!

Kirjoita oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *