Osallistuin viime viikonloppuna työnohjaajuuden retriittiin, ensimmäiseen sellaiseeni. Toteutin oman retriittini siten, että yövyin kotona ja vietin päivät retriitin rauhallisessa tunnelmassa. Meitä oli neljä osallistujaa ja kaksi vetäjää[1] ja työskentelimme sekä hiljaisuudessa että keskustellen. Pääsimme perehtymään työnohjaajuuden maailmaan monipuolisesti työnohjauksen tutkimisen, eettisten kysymysten, taidelähtöisen ja unityöskentelyn keinoin.
Itselleni ehdottomasti antoisinta olivat taidetyöskentely sekä unimaailmaan katsominen. Pääsin irti itselleni tyypillisestä rationaalisesta, analyyttisestä ja joskus tuskallisenkin pohdiskelevasta ja kontrolloivasta ”päästäni”. Sain tehtyä siirtymän joihinkin sellaisiin asioihin, joita en itse voi kontrolloida ja tietoisesti työstää ja jotka ovat enemmän kehossani kuin mielessäni asuvia.
On erikoista, miten paljon me toimimme ”päällämme”, koemme suustamme lähtevien viestien olevan niitä merkittävimpiä emmekä muista kaulan alapuolista olemassa oloamme. Samalla unohdamme, että suurin osa viesteistämme on non-verbaalisia, usein kehoon kytkeytyviä tapoja olla kontaktissa toisiimme. Keho myös varastoi sitä, mitä työnnämme tarkoituksella tai tiedostamattamme pois mielestämme.
Viikonlopun summana jäin miettimään sitä, kuinka paljon meissä kaikissa, sinussa ja minussa, nukkuu: mikä suunnaton aarteiden lähde. Sen sijaan, että ahmisimme oppia ja viisautta ulkoa, kouluttautuisimme loputtomiin, keräisimme itsellemme armadan erilaisia välineitä ja osaamista, voisikin olla paljon tärkeämpää pysähtyä itsemme äärelle. Ja löytää kaikki se, mitä meillä jo on, olla riittävä itselleen. Hyvää aarteiden etsintää sinulle ja minulle!
[1] Retriitin suunnittelivat ja vetivät työnohjaajakollegat Anita Kallasvuo ja Perita Sipiläinen ja paikkana toimi aivan ihana Fredrikan Lähde Porvoossa. Anitalta ja Peritalta voi kysellä jatkosta. Suosittelen!
Lämmin kiitos avautumisestasi sisäisen maisemasi kosketuspinnoista työnohjaajuuden retriitissä.
Se rikkaus ja rakkaus, mikä sisällämme asuu ja joskus uinuu, on ehtymätön luovuuden ja elämän lähde itsellemme. Arki kiireinen ja suorituspaineineen houkuttaa meitä pilkkomaan itseämme, rajaamaan ja käyttämään vain osia, niin kuin kirjoituksessasi hyvin kuvailit ”päätämme”. Välillä on ihanaa ja tervehdyttävää tulla kokonaiseksi.
Kiitos Perita! Teillä oli Anitan kanssa taito saada tuo toiminta onnistumaan.
Itselläni on kokemus mindfulness-retriitistä, mutta lisäksi oikeastaan olen jatkuvasti omassa pikku retriitissäni Kuumussa, Pohjois-Kuhmossa. Luova itsetutkimuksellinen kirjoittaminen on ollut omaa retriittiäni, jota tauotan välillä läsnäolevissa luontokokemuksissa. Itse ajattelen, että unityöskentelyä voimme täydentää tai korvata monilla menetelmillä, kuten luovalla kirjoittamisella, kehollisilla menetelmillä ja maalaamisella. Omien tilojen (minätilojen/moodien/kokemustilojen/mielen tilojen) nimeäminen, ja niiden luomien mielikuvien kanssa työskentely, on oivallusmeditaatiota. Tuollainen työnohjauksellisen retriittiin osallisena oleminen voisi kiinnostaa meikäläistäkin! Mukavaa jatkoa :D!
Kati, kuulostaa ihanalta! Itse olen alkanut kirjoittaa runoja viime keväänä. Niitä syntyy erityisesti erilaisista kiteymäkohdista, joko sellaisista, jotka ihastuttavat tai niistä, jotka hiertävät mieltä jollain tapaa.
Onpa ollut aivan hieno päivä. Kävin aamulla uimassa ja palasin sitten kotigalleriaani odottamaan, että joku sattuisi pistäytymään. Hiljaista on ollut, mutta ole löytänyt paljon. Tässä hiljaisuudessa olen antanut ajatusten lentää ja tavata toisiaan, assosioida, fuusioitua ja vain olla.
Tähän kun olen lisäksi lukenut mielenkiintoisia ajatuksia työnohjauksesta, retriiteistä, yms olen jo niin pyörällä päästäni, etten osaa muuta kuin kiittää kaikkia minua inspiroineita upeista ajatuksistanne. Ehkä tapaamme joskus ja voimme keskustella.
Minulla on kokemusta monenlaisesta työnohjauksesta, taiteesta, uniryhmästä ja 9.3. pidän Sinisen Salongin ensimmäisen runoillan täällä Siltasaarenkatu 11 C 47 – meidän olohuoneessa. Kannattaa tulla jo viiden jälkeen. Voi tutustua taiteeseen, KotiGalleria T47 ja saa hyvän istumapaikan, kun ilta kuudelta sitten alkaa.
Sirkka Turkki lukee omia haikujaan, Ahti Hänninen omia rakkausrunojaan ja ehkä tapahtuu jotain muutakin.
Tervetuloa!