Väsyneiden valtakunta osa I

Väsyttää, on voimat loppu, itkettää, ei jaksa enää mitään… Viime aikojen viestejä ystäviltä, tuttavilta, sosiaalisesta mediasta, itseltä(kinkö?). Mitähän sitten, kun ollaan loka- ja marraskuussa, valo on poissa ja luonto on märkä, harmaa rätti. Väsymysviesteistä herää armada erilaisia ajatuksia ja tunteita: Mikä ihmisiä riivaa? Ekö neli-viisikymppisten pitäisi jo tietää, miten pitää huolta itsestään ja osata rajata? Vai onko elämä kohtuutonta nykyään? Mihin tämä kaikki johtaa, sekä yksilö- että väestötasolla? Kuka voi pysäyttää oravanpyörän?

Kun ihminen väsyy, se ei jaksa katsoa enää ketään silmiin, ei edes niitä rakkaitaan. Siltä palaa pinna ihan pienestä, se ei kestä kovia ääniä eikä jaksa ottaa kantaa. Sen pää on puuroinen, se juo kahvia lisää ja sen sydän muljahtelee oudosti rinnassa. Se herää aamuyöllä, aina samoina pimeinä tunteina, pyörittämään päässään samaa rataa laukkaavia ajatuksia, makaa hikisenä ja hiljaa ja tuntee miten happi vähenee ja vähenee. Aamulla se kiskoo vaatteet niskaan, vetää päälleen työnaamarin ja häipyy kohti päivän taistoja.

Kassajonossa se saa raivarin siitä, miten edellä olija on niin hidas, päiväkodissa seuraavan hepulin siitä, että taas ne valittaa, että lapselta puuttuu jotain. Wilmassa on viestejä luokkaretkistä, hankittavista sisäpelikengistä ja tunnilla häirinneestä lapsosesta: miksei ne hoida niitä asioita siellä koulussa? Liikenteessä se näyttää keskisormea ja vihaa törttöilijöitä. Kotona haisee vanha ruoka, on sotkuista eikä kukaan ole taaskaan muistanut pyyhkiä hellaa edellisen ruuanlaiton jäljiltä. Parisuhde tuntuu yhdeltä taakalta lisää: mitä se taas tuolta toiselta sohvalta viestittää ja vaatii, olis edes hetken hiljaa. Illalla väsynyt ihminen makaa sohvalla ja miettii, että mites tää päivä nyt näin meni, vai miten se ees meni, kun en oikein muista. Ja kohta onkin taas uusi aamu uuden lakanoissa kierityn yön jälkeen.

Ei elämää voi säätää, se tarjoilee sitä mitä tarjoilee. Ja jokainen meistä ottaa ne tarjoilut vastaan omalla tavallaan, omilla voimillaan ja kyvyillään. Moni on väsynyt eikä elä sellaista elämää, mitä toivoisi. Odotellaan aikaa parempaa, jotain pelastajaa, ahdingosta päästäjää, muutoksen tuulia. Mikä meitä riivaa?

Se ainakin tiedetään, että suomalaiset nukkuvat aivan liian vähän. Sosiaalinen media paljastaa iltakukkujat ja myöhään lähetetyt sähköpostit taas iltatyöntekijät. Sekin tiedetään, mitä liian vähäisestä unesta seuraa: jos nukkuu viitenä yönä viikossa liian vähän, on perjantaina aivokapasiteetista käytössä 20 % vähemmän. Liian vähän nukkunut on kuin promilleissa kulkeva, sekä töissä että liikenteessä, saati kotona. Ihminen tarvitsee unta sekä fyysiseen että psyykkiseen palautumiseen. Tutkimusten mukaan fyysinen puoli palautuu ensin, psyykkisen palautumiseen tarvitaan pidempi nukkuminen. Tiedetään myös, että ihminen voi nukkua kahdeksan tuntia siten, että palauttavaa unta ei sisälly tuohon aikaan minuuttiakaan (tästä kertovat mm. Firstbeat-mittaukset). Palauttavan unen estävät mm. liian myöhäinen liikunta ja/tai ateria, aika pienikin määrä illalla nautittua alkoholia ja sähköisten laitteiden käyttö ennen nukkumaan menoa (ns. sininen valo).

Ja ihmisen mieli, sinne varastoituneet kaavat, tavat tehdä ja vaatimukset – mitä kaikkea väsymykseen johtavaa sieltä löytyykään. Mutta niiden pohdinnan jätän seuraavaan tekstiin.