”Tehdään työtä omalla persoonalla” – mitä on ihmissuhdetyön ammatillisuus?

Tässä kysymys, jota olen itse pohdiskellut ja josta olen keskustellut menneen vuoden aikana useissa työnohjaus- ja koulutusryhmissä. Mitä se kuuluisa oman persoonan käyttö työvälineenä oikein merkitsee? Onko ihmissuhdetöiden ammatillisuuden määrittely muuttunut ja mitä sen pohtiminen voi antaa yksilölle ja työyhteisölle?

Omassa työssäni kohtaan pääasiassa juuri ihmissuhdetyön ammattilaisia. Osa heistä toimii kasvatus- ja hoivatehtävissä, osa taas terveydenhuollossa ja lastensuojelussa, osa esimiehinä. Koulutuksen kautta jokainen ammattilainen on saanut tietyn ammatillisen pätevyyden ja osaamisen, josta hänellä on myös kirjallinen todistus sekä mahdollisesti laillistus julkisessa rekisterissä. Lisäkoulutusta on voitu hankkia ja pätevöityä erilaisiin erityisosaamisalueisiin. Lisäksi kunkin yksilölliset työelämän kokemukset ovat kartuttaneet ja muuttaneet koulutusten tuomaa osaamista, tuoneet siihen uusia sävyjä ja antaneet taitoa ja ymmärrystä. Toisaalta, osa kokemuksista on voinut myös kyynistää, tuoda esiin negatiivisia puolia ja pahimmillaan myös uuvuttaa. Kaikki mikä ei tapa, ei aina välttämättä myöskään vahvista.

Oman persoonan hyvä hyödyntäminen edellyttää mielestäni kykyä ja halua tutustua itseensä: kuka minä olen, mitä kannan mukanani matkani varrelta, mitä haluan, toivon ja tarvitsen pystyäkseni työskentelemään asiakkaitteni hyväksi ja voidakseni itse hyvin? Mitä minä tuon mukanani työyhteisön tai tiimin yhteiseen tekemiseen ja ilmapiiriin, mitä annan kollektiiviselle ammatillisuudelle työssäni? Näissä teemoissa yhdistyvät sekä yksilön oma persoona että ammatillinen osaaminen ja ymmärrys. Kun lähtee aamulla töihin, ei voi jättää persoonaansa kotiin, vaan se seuraa mukana. Vaikeissa työelämän tilanteissa punnitaan sekä persoonan että ammatillisuuden kypsyys. Siksikin on hyvä tutustua omaan vuorovaikutukseensa, kuormittumiseensa, tapaansa tehdä töitä yhdessä, siihen, miten pystyy liittymään toisiin ihmisiin työn arjessa ja ylipäätään siihen henkilöön, joka peilistä katsoo.

Ihmissuhdetyön työyhteisöissä kannetaan ja käsitellään paljon myös asiakkaiden maisemia ja tarinoita. Vertauskuvallisesti jokainen asiakas tulee oman selkäreppunsa kanssa, jota hänellä on tarve ammattilaiselle näyttää tai purkaa sen sisältöä yhdessä. Tässä purkamistyössä myös ammattilainen saa itselleen kantamuksia, ymmärtää hän sen tai ei. Aiempi, objektiivisuutta ja viileyttä huokuva teflonpintainen ammatillisuus kun ei tämän päivän näkemysten pohjalta ole mahdollista. Ammatillisessa työssä vaikutamme, mutta myös vaikutumme koko ajan. Se, miten yksilö ja työyhteisö yhdessä näitä vaikutuksia käsittelee ja tutkii, on oleellista ihmissuhdetyön ammatillisuudessa. Pohdinnat siitä, millaisia ilmiöitä asiakkailta meille siirtyy ja mitkä teemat alkavat elää myös yhteisössämme, ovat tärkeitä sekä työn ymmärryksen että työssä jaksamisen näkökulmasta.

Milton Erickson on lanseerannut niin sanotun käyttöönottoperiaatteen: ”Mitä tahansa ilmaantuukin, tee sen kanssa tuttavuutta”. Tämä lause on ihastuttanut minua useasti kuluneen kevään aikana. Ettei heti tiedettäisi, oletettaisi tai vannottaisi jonkin nimeen tai toisten puolesta, vaan otettaisiin mieluummin tutkiva ote: itseemme, työhömme, kollegoihimme, asiakkaisiimme ja elämän ilmiöihin. Ihmissuhdetyön ammatillisuus on tätäkin – ja ehkä ennen kaikkea tätä.

Kirjoita oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.