Työyhteisön kehittäminen

Tutkiva, perusteellinen ja inhimillinen työote

Työyhteisö on kuin parisuhde: myös se vaatii ajoittaisen tilannekatsauksen ja huoltotoimenpiteitä. Kun haluatte olla sekä tuottavia että voida yhteisönä hyvin, olen mielelläni apuna.

Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?

On helppo huomata näkyvät oireet työyhteisössä: huonosti toimiva yhteistyö, väsymys, stressi ja kiire, kuormittuminen ja kireä tunnelma. Usein varsinainen ongelma on kuitenkin jossain syvemmällä.

Suhteet ovat yhteisön selkäranka

Kaikki alkaa toimivista ihmissuhteista. Ne muodostavat yhteisön selkärangan, jonka päälle tuottava työ ja työhyvinvointi rakentuvat. Jos ihmisten väliset suhteet eivät toimi, moni muu kehittämiskeino valuu hukkaan.

Työyhteisö ei ole kone, siksi sitä ei voi korjata mekaanisilla ratkaisuilla

Kokemukseni mukaan hyvän työelämän reseptissä kohtaamiset ja aito vuorovaikutus yhdistyvät toimiviin rakenteisiin ja selkeään perustehtävään. Tuloksena syntyy yleensä aina hyvää, totta ja kaunista. Ja myös toimivuutta, tuloksia sekä laadukasta työtä.

Tarjoan työyhteisön kehittämistä, joka huomioi sekä rakenteet että suhteet

Laadukkaassa kehittämisessä on syytä huomioida aina sekä toimivat rakenteet ja strategia että hyvinvointia ja työn sujuvuutta edistävät ihmissuhteet. Tarkastelemme näitä molempia työn maailmoja yhdessä ja teemme tarvittavia suunnanmuutoksia ja korjausliikkeitä sekä vahvistamme jo toimivaa.

Työyhteisökehittämisen palvelut

Työyhteisön muutos- tai kriisitilanne

Työyhteisönne saa uusia välineitä edetä ja ymmärtää itseään sekä ratkoa asioita myös itsenäisesti. Hätä ja huoli poistuvat.

Strategian tai toimintasuunnitelman laatiminen / päivitys

Saatte selkeän, toimivan, ymmärrettävän ja käytännönläheisen strategian suuntaamaan organisaation työtä seuraaviksi kausiksi.

Työyhteisön pidempi kehittämisprosessi

Joskus on tarpeen pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa tarkastelemaan sitä mistä on tultu, missä ollaan nyt ja mihin halutaan suunnata. Pidemmässä kehittämisprosessissa voivat yhdistyä koulutukselliset osiot, ohjauksellinen työskentely, tutkimustiedon keruu työstä ja työyhteisöstä sekä käytännön suunnitelmien laadinta tulevaa varten. Jatkuva arviointi ja kehittämistyön suuntaaminen sen pohjalta ovat aina osa pidempää kehittämisprosessia. Tarvittaessa mukaan voidaan ottaa muitakin ammattilaisia tuomaan lisäarvoa.

Kehittämisen polku

1.

Yhteydenotto ja tiivis tilannekuva: mistä lähdetään liikkeelle?

2.

Alkukartoitus ja mahdollinen tiedonkeruun osuus esim. pienen kartoituskyselyn avulla.

3.

Työskentelyprosessi, jonka vaiheet rakentuvat prosessimaisesti. Prosessin alussa laaditaan hahmotelma etenemisestä ja suunnitelmaa tarkennetaan prosessin aikana.

4.

Työskentelyn yhteenveto ja tulevaisuuteen suuntaaminen.

5.

Jatkoseuranta tarpeen mukaan.

Asiakaspalautteita

Hyvää palautetta saan kyvystäni rakentaa reflektiolle maaperää, mennä rohkeasti kohti vaikeaa, tukea muutoksissa ja synnyttää uutta ymmärrystä tiedolla sekä rakenteita kehittäen.

Sannan pitkä kokemus näkyy hänen työotteessaan. Hän osaa sanallistaa ja selkeyttää monimutkaisia ilmiöitä, joita esim. liittyy muutosprosesseihin.

– Suuren organisaation keskijohdossa toimiva henkilö

Arvostin erityisesti Sannan laaja-alaista näkemystä sekä hänen kykyään pysähtyä vaikeidenkin teemojen äärelle.

– Hanna Kommeri, yksikönjohtaja, Maria Akatemia ry (ehkäisevän väkivaltatyön toimintakokonaisuus)

Työssäsi näkyy laaja kokemus ja olet valmis jakamaan siitä kanssamme. Olemme saaneet tukea työskentelyn aikana pohtiessamme lähijohtajien tiuhaa vaihtumista ja sen merkitystä työhömme ja arkeemme. Myös suurten muutosten ja suurien muuttojen tukena olet muistuttanut meitä pitämään puolemme ja rajaamaan työtämme.

– Opiskeluterveydenhuollon ryhmä

Miksi valita työelämäkuiskaaja kumppaniksi kehittämiseen?

Ostaessasi minulta työyhteisön kehittämisen palveluja, lupaan tarjota

  • huolellisuutta,
  • paneutumista,
  • yhteistä suunnittelua,
  • ajantasaisen tiedon käyttämistä,
  • yhteiskehittelyn ajatusta
  • ja luotettavaa yhteistyötä.

En tuota ns. bulkkipalvelua, vaan huomioin aina asiakkaan ainutkertaisen tilanteen ja pyrin selvittämään sekä yhteisön toiminnan logiikkaa että nykytilannetta riittävän pitkälle.

Teen tarvittaessa tiivistä yhteistyötä tilaaja-asiakkaan kanssa, jos hankkeessa on mukana vain tietty organisaation osa. Kaikkein mieluiten työskentelen kuitenkin kaikkien organisaation tasojen kanssa, jotta yhteinen näkemys vahvistuu ja rakentuu prosessin aikana koko organisaatioon.

Asiakkailtani toivon vastavuoroisesti sitoutumista yhteiseen työskentelyyn, rehellisyyttä ja avoimuutta sekä halua laittaa itseään likoon. Kehittämistyö ei aina ole helppoa ja joskus se vaatii peiliin katsomista, läpinäkyvyyden lisäämistä ja asioiden tai toimintatapojen muokkaamista isomminkin. Lupaan olla tässä työssä luotettava ja turvallinen kumppani.

Jutellaan ja mietitään yhdessä

050 348 3397

Tai voidaan aloittaa keskustelu myös sähköpostitse

sanna@sannamakipaa.fi

Mistä palvelusta olet kiinnostunut?

Jos et ole varma, se ei haittaa. Keskustellaan ja etsitään teitä parhaiten palveleva kokonaisuus yhdessä.