Keittiön lattialla on kahvia. Se on valunut siihen pöydältä, jolle kahvi puolestaan loiskui mukista, joka poukkoili pöydän pinnalla, kun yritin asettautua kömpelösti liikkuvan jalkani kanssa istumaan. Vahingossa pyyhkäisin pöydän kahvitahraa myös hihallani ja sain itseeni JuhlaMokan aromikkaan tuoksun.
Kaikki tämä sähellys johtuu siitä, että kaaduin oikein mojovasti viime perjantaina työmatkalla Helsingissä. Komean lennon seuraukset olivat onneksi aika pienet: selvisin vain pienellä murtumalla oikeassa nilkassa. Nilkkaan laitettiin lasta ja minulle annettiin seuraavaksi kuudeksi viikoksi kyynärsauvat kulkemisen tueksi. Pääsen siis downshiftaamaan oikein kunnolla vuodenvaihteen kunniaksi.
Työssäni kohtaan paljon auttajia: ihmisiä, jotka työkseen auttavat, avustavat, hoitavat ja huolehtivat toisista ihmisistä ja heidän tarpeistaan. Kuulen kertomuksia siitä, millaista työtä toisten auttaminen on, mitä tunteita se herättää ja millaisia arjen iloja ja suruja auttamiseen keskittyvissä työyhteisöissä on. Ja miltä tuntuu, kun joku vaatii kohtuuttomia tai kun aika ei riitä kaikkien auttamiseen niin kuin haluaisi.
Minä olen luonteeltani aika nopea, kipakka ja toimelias. Nuo luonteenpiirteet eivät istu hirveän hyvin yhteen nykyisen sauvoilla liikkumisen kanssa, tai sen kanssa, että en pystykään saamaan haluamiani asioita hoidettua heti. Minun pitää odottaa, että joku tulee kotiin, ehtii auttamaan, vie minut portaita alas suihkuun, kantaa ruokalautasen eteen ja kahvimukin pöytään. Siinä missä normaalisti sipaisen tiskipöydän puhtaaksi ja vien paperiroskat niille varattuun paikkaan, joudun joko pyytämään jotain toista tekemään sen, käyttämään asioiden hoitoon rutkasti energiaa ja aikaa tai sulkemaan silmäni keskeneräisyyksiltä. Ja läheiset joutuvat joustamaan, venymään ja sietämään.
Minun tilanteeni ei ole paha eikä korjaamaton, ja monen ihmisen murheiden vierellä mitätön. Kuusi viikkoa sujahtaa nopeasti ja pian voin taas toimia kuten ennenkin. Yritän kuitenkin käyttää nämä viikot hyödykseni ja tarkastella maailmaa sellaisesta asemasta käsin, jossa kaikki arkinen ei olekaan mahdollista ja jossa joutuu pyytämään toisilta apua, malttamaan mielensä ja kulkemaan hitaammin. Ja pitämään päivittäistä lämmintä suihkua kohokohtana.
Levollista joulunaikaa ja onnea alkavalle vuodelle! Pysähdytään, nähdään hetken kauneus ja pidetään huolta toisistamme.
Ps. Olen jo antanut palautetta erään kirjaston liian nopeista automaattiovista. Jos en minä pääse könkkäämään niistä sisään siten, etteivät ne jo tuuppaisi takapuolesta, niin miten sitten vielä hitaammin liikkuva vanhus!